Suomalaisen Nanson tuotteet ovat monikäyttöisiä

Nanso on tuotemerkki, joka on kulkenut elänyt suomalaisten mukana jo 20-luvulta lähtien. Nanson vaatteista on moneksi, ne on suurimmaksi osaksi tehty trikoosta, joka tekee niistä mukavan vapaa-ajanvaatteen, kun taas kauniit ja jopa juhlavat kuosit sovittavat ne virallisempaankin käyttöön. Nanso on ennen kaikkea suomalainen tuotemerkki, joka sopii sekä arkeen että juhlaan.

Nanson alkuvaiheet

Nanso sai alkunsa vuonna 1920, kun Nokialle perustettiin Nokia Kutomo ja Värjäys Oy. Se aloitti toimintansa värjäämönä, mutta laajensi pian myös kudontaan. Siellä kudottiin asiakkaille muun muassa aina niin tarpeellisia alusvaatteita ja sukkia sekä suomalaista klassikkoa, laamapaitoja.

Ajan kuluessa värjäämön toiminta loppui ja yhtiö keskittyi vain trikoon ja sukkien valmistukseen. Sillä oli sama johtaja, Väinö Teriö yli kolmekymmentä vuotta ja etenkin 30-luvulla tehtaan tuotanto kasvoi jyrkästi. Nokialla on myös yrityksen nimeä kantava kerrostalokompleksi, Nansolinna, kun yritys rakensi lukumääräisesti kasvavalle henkilökunnalleen työsuhdeasuntoja.

1970-luvulta nykyaikaan

Nanso tuotemerkkinä oli ollut yhtiöllä käytössä jo vuosikymmenien ajan, ja koko yhtiön nimeksi se otettiin vuonna 1972. Maailma muuttui ja Nanso sen mukana ja yritys poistikin valikoimistaan sukat ja keskittyi niiden sijaan vapaa-ajan ja lastenvaatteisiin.

Vuonna 2001 Nanso laajeni, kun se osti Finnwearin. Kaupan mukana se sai haltuunsa monta hyvää ja perinteistä tuotemerkkiä, kuten Finnwear, Black Horse, Hyvon sekä Horseman. Vuonna 2005 palasi juurilleen, sukanvalmistukseen, kun se osti sukkavalmistaja Vogue Groupin. Sen mukana tulivat muun muassa tuotemerkit Norlyn, Vogue, Amar ja KS Socks sekä niiden tuotantolaitokset Suomessa ja Tallinnassa.

Vuonna 2006 konsernin rakennetta muutettiin ja yhtiön nimeksi tuli Nanso Group Oy ja yhtiö on keskittynyt vain Nanso- ja Vogue-tuotemerkkeihin, mutta se on yhä Suomen toiseksi suurin vaateteollisuusyritys ja Nanso brändinä koetaan tutkimusten mukaan yhdeksi Suomen arvostetuimmista.

Nanson suomalaisuus

Nanso on ainoa ollut ylpeä suomalaisuudestaan, sillä se on aina ollut suomalaisten omistuksessa. Se on suomalaisen perheyritys, joka panostaa kotimaisuuteen ja toiminnan jatkumiseen tuleville sukupolville.

Suurin osa brändin vaatemallistoista valmistetaan Suomessa. Tämä on harvinaista nykymaailmassa, jossa miltei kaikki vaatemerkit ovat ulkoistaneet tuotteidensa valmistuksen niin sanottuihin halpatuotantomaihin. Useasta Nanson tuotteesta löytyykin Avainlippu-merkki, joka kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa.

Nanson vaatteet suunnitellaan aina Suomessa. Silloin saadaan aikaan suomalaisten näköisiä vaatteita ja otetaan huomioon vaatteiden kulutustarpeet. Nanson vaatteet ovatkin niitä rakkaita vaatekappaleita, joita pidetään vuosikausia, ellei vuosikymmeniä, kunnes ne lopulta matkansa päässä kierrätetään pölyrätteinä, paikkamateriaaleina ja matonkuteina.

Suomessa suunnittelu takaa myös suomalaisille sopivat koot ja suomalaiseen makuun sopivat kuosit. Nanson vaatteiden suomalaisesta designistä kertoo Design from Finland-merkki.

Vastuullisuus

Kuluttaja voi ostaa vaatteen Nansolta turvallisin mielin, sillä sen vaatteista löytyy Ökö-Tex -merkintä. Ökö-Tex on kansainvälinen ympäristö- ja tuoteturvallisuusstandardi tekstiilituotteille, jonka saamiseksi yhtiön tekstiilit tarkastetaan riippumattomassa tutkimuslaitoksessa.

Käytännössä Ökö-Tex-merkki takaa, että tuotteessa ole iholle, ympäristölle tai terveydelle haitallisia aineita sekä kaikki käytetyt kemikaalit ja väriaineet ovat myrkyttömiä. Ne sopivat myös herkkäihoisille, sillä niiden pH-taso on lempeä iholle.

Nanso toteuttaa vastuullisuutta myös käyttämällä Reilun kaupan puuvillaa yhtenä materiaaleista. Pelkästään sitä käytetään useiden tuotteiden valmistukseen ja niitä on myös koko ajan saatavilla. Puuvilla on kaakaopapujen ohella yksi ristiriitaisimmista raaka-aineista, mutta Reilun kaupan merkki takaa, että puuvillan viljelyyn ei ole käytetty lapsi- eikä pakkotyövoimaa, vaan sen viljelijät saavat kunnon korvauksen työstään. Merkki kertoo myös puuvillan ekologisuudesta, sillä sen viljelyssä täytyy käyttää tiukkoja ympäristökriteerejä.

Nanson vaatteita valmistetaan puuvillan ohella bambuviskoosista. Bambu on ikivanha kasvi, jonka käyttökelpoisuus on länsimaissa havaittu viimevuosikymmenen aikana. Bambu kasvaa nopeasti, joten siitä saadaan nopeasti uusi sato ja siitä saadaan myös laadultaan erinomaista kangasta. Bambua pystytään myös ilman torjunta-aineita, lannoitteita tai keinokastelua, joka tekee siitä ekologisen materiaalin. Lisäksi se on ylellisen tuntuinen ja näköinen materiaali, joka sopii myös herkkäihoisille.

Nanson suunnittelijat

Nansolla on vahva ja nimekäs suunnittelijakaarti, jotka ovat aikaisemmin työskennelleet muun muassa Marimekolla. Pääsuunnittelijana toimii Noora Niinikoski, jolla on myös oma tuotemerkki. Hän on toiminut myös Marimekon pääsuunnittelijana, joten vahvat kuosit ja printit, jotka ovat myös Nanson tavaramerkkejä, ovat hyvin hänen hallinnassaan.

Nanso palkkaa myös suomalaisia huippumuotisuunnittelijoita suunnittelemaan mallistoja. Paula Suhonen tunnetaan hänen omasta, IVANAhelsinki-brändistään, joka tunnetaan myös ulkomailla. Paula Suhonen on luonut Nansolle mallistoja jo vuosikymmenen ajan ja tunnetuin hänen luomuksensa lieneekin Paulankukka. Esimerkkinä mainittakoon pitkä Paulankukka kesämekko, joka Nanson vaatefilosofian mukaan toimii sekä arki- että juhlavaatteena. Ja kuten usein Nanson vaatteiden ollessa kyseessä, mukavassa kesämekossa haluaa elää koko kesän.

Sophie Sälekari on nuori, mutta jo maailmallakin tunnettu muotisuunnittelija, joka on muun muassa toiminut H&M:n kuosisuunnittelijana. Hän osallistui vuonna 2015 arvostettuun Hyéres-muotikilpailuun ja sijoittui kymmenen finalistin joukkoon. Myös Pariisissa asuva Anna Ruohonen suunnittelee Nansolle mallistoja, jossa herkkyys yhdistää skandinaaviseen funktionalismiin.